minä tarvitsen sinut nostamaan mut pintaan

Takapakkeja, takapakkeja. Sairastaa ihmiset ja lemmikit, teknologia posahtaa ja sitten vielä sähköt meni. Joulukuulta lasku maksamatta ja revi nyt sitten jostain 400 euroa että saat sähköt takasin. Onneksi ystävä auttaa maksamisessa ja evakossakin saan olla. Huh.

Huomenna on vielä aika lääkärille ja pelottaa jo valmiiksi että mitä muuta pahaa tähän syssyyn vielä tulee. Tavallaan tiedän jo että mitä mulla tällä kertaa epäillään ja luultavasti saan siihen huomenna vain varmistuksen että sellainen on. Saa nähdä miten sen jälkeen pysyy vielä koulupäivän kassassa, jotenkin olisi pakko pysyä kun on harkkatunteja. Naamari päälle ja kotimatkalla ei enää haittaa vaikka kyyneleet valuisi.

Mieli kyllä laahustaa ihan jossain alamaissa. Eikä siihen yhtään auttanut uni jonka näin päikkäreillä, uni jossa olin vieläkin rakastunut entiseeni mutta jolla oli unessa tottakai joku uusi. Onhan sillä oikeassakin elämässä, ollut useitakin minun jälkeeni, niin kuin minullakin. Uni vain jotenkin herätti vanhat katkeransuloiset tunteet jostain minkä piti olla jo ikiunta. Piti olla ystäviä, ja siinä ollaan välillä onnistuttukin, mutta en vain osaa päästää irti niistä vihan ja katkeruuden tunteista. Parempi vain unohtaa taas koko uni ja koko ihminen.

Tämä päivä on ollut yhtä painajaista siitä asti, kun aamulla kömpi unensekaisena vessaan ja huomasi ettei valot toimi. Siitä se sitten lähti kuin lumipallo vyörimään ja pyörimään ja tuntuu että kaikki paskat fiilikset kaatuu tämän päivän niskaan. Tekisi mieli itkeä, mutta ei täällä ystävän luona viitsi, kun en minä jaksa mitään halailua ja tsemppipuheita tai yhtään mittään. Menis jo nukkumaan niin saisin vollottaa ihan itekseni. 

marry me!

Ääh, tyhmiä rahaongelmia. Olis hienoa, jos voisi käydä töissä opiskelun ohella, mutta kun ei yksinkertaisesti ole voimia sellaiseen. Painaa jatkuva väsymys, joka päivä koulun jälkeen 2-3 tunnin päiväunet ja sitten vielä 8-9 tunnin yöunet. Jotain ratkaisuja pitäisi keksiä. Toki rahaa voisi säästää lopettamalla tupakoinnin, mutta ei se näin stressaavassa elämäntilanteessa ole mahdollista. En halua yhtään ylimääräistä stressiä ja ahdistusta.

Haluan naimisiin. Olen aiemmin ollut kihloissa, mutta se kihlaus purkautui noin kaksi viikkoa ennen häitä. Eikä minulla sen jälkeen mitään erityistä hinkua avioliittoon ole ollut, vaikka jotain vakavia parisuhteita onkin ollut. Mutta nyt tämän nykyisen kanssa... en tiedä, olen tullut höpsöksi. Haaveilen häistä. Sitten vuonna 2017, kun kun voi päästä ihan oikeasti avioliittoon eikä vain rekisteröityyn parisuhteeseen. Toinen on ollut vastahakoinen. Todella kauan oli sitä mieltä, ettei avioliitto kiinnosta ollenkaan. Ei niin mitenkään päin. Typerä ajatus koko juttu. Mutta kun olen tarpeeksi jankannut ja hölöttänyt miten ihanaa se olisi, olen saanut toisen mielipiteen muuttumaan ehdottomasta eistä ehkäksi. Ei meillä mikään kiire ole, ja olen tyytyväinen ehkään. Se antaa mulle enemmän tilaa unelmoida ja haaveilla kuin ehdoton ei. Häät pidettäisiin tietenkin Suomessa, ja mua hieman vaivaa se, ettei siellä olisi kuitenkaan läsnä kuin vain minun ihmisiä. Toisella kun on välit rikki omaan sukunsa, eikä mitään mielenkiintoa korjata niitä. Siitä ei edes puhuta. Tai joskus koitan puhua, mutta kun ei niin ei. Toinen ei ole niinkuin minä, jolle suku ja lähimmäiset on tärkeitä. Ja mun pitää vain ymmärtää se.

Mutta jotkin pienet, meidän näköiset häät... Lupaus viettää loppuelämä yhdessä. Olla aviopuoliso. Husband and husband. Yksi päivä vain meidän rakkauden julistamista varten, ja sen jälkeen kaikki vuodet yhdessä, kunnes kuolema meidät erottaa. Okei, joo, realistisesti ajateltuna, joo, puolet avioliitoista päätyy avioeroon. Ei sitä ikinä voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. Mutta kun mie oon romantikko, ja haluan sen päivän, sen lupauksen, sen elämän avioparina. Sitoumuksen.

Mutta on meillä vielä aikaa. Onhan se tärkeintä nauttia vain tästä hetkessä ja edetä päivä kerrallaan. Toisiamme rakastaen.


Elämä olis paljon jännempää sinkkuna.

tyhmät juhlat

Aina välillä sitä tapaa ihmisiä, joihin syystä tai toisesta ihastuu hieman. Jokin niissä vain alkaa vetää puoleensa, ja huomaamattaan hakeutuu niiden seuraan enemmän ja enemmän. Niiden kanssa pitää kuitenkin olla varovainen, ettei se pieni ihastus muutu isommaksi ihastukseksi ja vaaranna jo olemassa olevaa parisuhdetta. Silloin menee jo vaaralliseksi, jos huomaa punastuvansa ja nauravansa huonoillekin vitseille, ja kylki kyljessä istuttaessa alkaa kutkuttaa mahanpohjasta. Silloin pitää paeta. Pitää muistaa oma mies, jota rakastaa, eikä antaa jonkun toisen vallata mieltä. Ihastuminen on normaalia, vaikka olisikin jo parisuhteessa, eikä sille vain voi mitään. Mutta omille teoilleen voi. Asiat vain tärkeysjärjestykseen.

Mutta jos aina vaan pakenee, niin menettääkin tilaisuuden johonkin vielä parempaan kuin se mitä jo on? Mitä jos jonkun toisen kanssa olisikin vielä mahtavampaa kuin sen nykyisen kanssa? Siinä kai se rakkaus sitten mitataan, että päättää silti vain pysyä siinä nykyisessä. Rakentaa suhdetta vain paremmaksi sen oman kanssa, kun eihän siinä ole edes mitään vikaa, miksi hylätä jotain mikä ei ole edes rikki. Olen tässä suhteessa onnellisempi kuin missään suhteessa ikinä aiemmin.

Eilen, torstaina, kävin ostamassa vaatteita. Inhoan vaatekauppoja ja vaatteiden ostamista, varsinkin housujen, kun niitä on melkein pakko aina sovittaa. Pitäähän sitä olla varma, että takamus näyttää niissä hyviltä, ennen kuin tuhlaa niihin viikon ruokarahat. Varsinkin kun illalla oli sitten myös bileet. Oli vanhoja ystäviä, joitain tuttuja ja joitan uusiakin ihmisiä. Persettäni puristeltiin kahteen kertaan. Alkoholi ei mennyt päähän. Osa ihmisistä käyttäytyi aivan idioottimaisesti. Jossain vaiheessa kyllästyin ja painuin pehkuihin muiden vielä jatkaessa juhlimista. Korvatulpat korviin ja unta palloon.

 Nyt olen tyytyväinen ja nautin tästä krapulattomasta olotilasta. Jaksaa jopa siivota, vähän kerrallaan. Huomenna mennään ostamaan pojalle uusi polkupyörä. Jospa se ei tänä vuona murtaisi kättään sen kanssa.