Lauantai. Vielä huomenna saa nukkua niin pitkään kuin vain unta riittää, sitten pitää taas herätä kuudelta seuraavat neljä päivää. Sitten saa taas seuravat neljä päivää nukkua, koska pääsiäinen.
Maailmalla tapahtuu kauheita. Joka päivä. En ikinä halua lukea katastrofeista kaikkea heti, riittää että näen otsikot. Sitten käsittelen asiaa sisälläni, ja alan pikku hiljaa lukea asioista lisää. Ja ahdistun. En kuitenkaan puhu muille, sulattelen vain asioita omassa mielessäni. En pysty osallistumaan keskusteluun muiden päivitellessä asiaa. Saatan vaikuttaa siltä, etten tiedä mistään mitään tai en välitä ollenkaan, vaikka kyllähän minä välitän. Jotkin uutiset voi vavahduttaa yllättävänkin paljon. Ne vaivaa mieltä ja tulee uniin. Ehkä ne vaivaisi vähän vähemmän, jos puhuisi, mutta en minä pysty.
Sitten vain pyydän Toiselta, että pidä itses hengissä pliiis, koska maailma ei ole turvallinen paikka. Ei varsinkaan siellä kaukana, jossa uhka vaanii varmasti joka nurkan takana, on myrskyjä ja aseita ja hulluja ja ihan varmasti kuolo korjaa jos nyt menet metrolla matkustamaan. Toinen pitää ihan pöhkönä kun huolehdin, silti sanon vaan että älä leiki sankaria vaikka tilanne olisi mikä, ei sitä tarvitse kuolla sankarina, mitä minä kuolleella sankarilla tekisin. Ehkä se on vähän pöhköä, mutta en voi sille mitään että olen jatkuvasti huolissani. Suomessa on turvallisempaa, tule tänne.
Voivoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti